Eettisesti sertifioitujen viinien kysyntä Suomessa kasvaa. Moni valveutunut kuluttaja valitsee tällaisen viinin puhtaasti eettisistä syistä, sillä eettisten sertifikaattien tiedetään kohentavan työntekijöiden ja viljelijöiden työoloja sekä koko viljelijäyhteisön ja ympäristön hyvinvointia. Mutta paraneeko myös viinin laatu, kun viljelijä saa paremman palkan työstään?
Eettisen kaupan sertifikaatteja on kolme: Fairtrade, Fair for Life ja For Life. Käytännössä näillä kaikilla turvataan työntekijöiden palkkataso, työolot ja oikeudet; ovatpa he sitten itsenäisiä viljelijöitä tai sadonkorjuuhun palkattua kausityövoimaa. Eettiseen kauppaan sitoutuneet tahot sitoutuvat myös suojelemaan ympäristöä. Eettisen kaupan pelisäännöt koskevat viinin koko tuotantoketjua viljelijöistä jakelijaan asti.
Mistä eettisissä sertifikaateissa oikein maksetaan?
Vuonna 1997 perustetun Fairtrade International -järjestön sertifioimat Reilun kaupan viinit tunnistaa sinivihreästä logosta. Logo vahvistaa, että viljelijöiden muodostamat Reilun kaupan osuuskunnat saavat rypäleistään vähintään Reilun kaupan määrittämän minimikilohinnan. Lisäksi heille maksetaan lain mukaista palkkaa työstä tarhoilla. Fairtrade-viljelystä hyötyy myös koko yhteisö, joka saa itse päättää, mihin hankkeisiin Reilun kaupan kerryttämät lisätulot investoidaan.
Tuotantoketjujen vastuullisuutta, yritysvastuuta ja ympäristön hyvinvointia korostavat Fair for Life- ja For Life -sertifioinnit toimivat samoin periaattein. Fair for Life -sertifikaatti turvaa työntekijöiden työolot ja takaa, että ostaja maksaa rypäleistä viljelijälle viisi prosenttia ostohinnan päälle. Tämä lisätulo rahastoidaan viljelijöiden yhdessä sopimiin viinin tuotantoa tai koko yhteisöä hyödyttäviin hankkeisiin. Rahaston käyttöä – samoin kuin viljelijöiden sitoutumista ympäristöllisesti kestävään viljelyyn – valvoo sertifikaatin myöntänyt taho.
Kolminkertainen hinta rypäleistä
Eettiset sertifioinnit vaikuttavat myös viinitarhojen hyvinvointiin ja sitä kautta lopputuotteeseen eli viinin laatuun. Chileläisiä viinejä maahantuova Master of Wine Tuomas Meriluoto mainitsee esimerkkinä Chilen Itatajoen laakson, jossa País-, Moscatel- ja Cinsault-rypäleistä on maksettu tyypillisesti vain 10 senttiä kilolta.
– Näin vähän tienaavista viljelijöistä harvalla on varaa käydä kauempana sijaitsevilla viinitarhoillaan. Hyvä sato edellyttää kuitenkin läsnäoloa – ja tiettyjä toimenpiteitä – tarhalla, joten alas painunut kilohinta heikentää alueelta saatavien satojen laatua.
Meriluoto kertoo País-rypäleitä Miguel Torres Chilelle myyvästä Ernestorinasta, joka saa niistä 28 senttiä kilolta. Liki kolminkertaisen kilohinnan ansiosta hän voi käydä tarhoillaan säännöllisesti ja palkata pari kertaa vuodessa apukäsiä tarhatyöhön. País on niin satoisa, kuumuutta kestävä ja sairauksille resistentti lajike, että köynnösten sitominen ja vihreä sadonkorjuu (sadon karsiminen ja laadun parantaminen harventamalla rypäleterttujen alkuja) ovat vääjäämättömiä toimenpiteitä. Itatajoen laaksossa rahastoiduilla Fair for Life -varoilla on myös ylläpidetty muun muassa alueen koulua.
Kalvakoita ja robustin karheita pöytäviinejä aiemmin tuottaneesta Paísista tehdäänkin tänä päivänä maukkaita ja persoonallisia punaviinejä. Kertaalleen miltei unohduksiin painuneen rypäleen status kohenee sitä mukaa, kun siitä tehdään kiinnostavaa viiniä.
– Viinien eettisyyden ohella alkuperä kiinnostaa yhä useampaa kuluttajaa. Sitä mukaa kun kiinnostus uusiin tai liki unohdettuihin alueisiin kasvaa, myös vähempiarvoisina pidetyt rypäleet pystyvät ponnistamaan paremmin markkinoille. Se tuo myös diversiteettiä kansainvälisten lajikkeiden dominoimaan viinimaailmaan, pohtii Meriluoto.
Teksti: Sanna Pöyry
LYE MYÖS!
