Kylmät pakkasillat muuttuvat mukaviksi, kun nostat pöytään höyryävän pataruoan. Kaada kylkeen lasillinen täyteläistä argentiinalaista punaviiniä, sytytä pari kynttilää ja antaudu tummuvan illan tunnelmalle.
Parhaita lohturuokia ovat tuhdit padat, joihin voi upottaa fiiliksen ja saatavuuden mukaan juureksia ja kasviksia sekä mieluisia proteiineja, olivat ne sitten lihaa tai kasvipohjaisia.
Padat ovat kiitollisia vierasruokia, sillä pienen esivalmistelun jälkeen ne saavat muhia uunissa kypsiksi kaikessa rauhassa ilman sen kummempaa puuhastelua. Ovelan emännän tai isännän tunnistaa siitä, että hän hauduttelee padan kypsäksi jo illanistujaisia edeltävänä päivänä, jolloin juhlapäivän valmisteluiksi riittää, että padan tuikkaa uuniin lämpenemään ennen kuin vieraat saapuvat, sillä padoilla on tapana vain parantua, kun ne lämmittää uudestaan.
Monen kotikokin suosikki on edullisista aineksista valmistuva possupata, jonka nesteeksi kaadetaan aimo loraus punaviiniä sekä saman verran lihalientä. Tässäkin reseptissä pätee perinteinen oppi: kun kaadat pataan samaa viiniä, mitä lorautat myös lasiin, yhdistelmä toimii takuulla.
Juures-possunniskapata (neljälle)
Valmistusaika: 30 min + 2 h haudutus
Juures-possunniskapata:
- 2 porkkanaa
- 1 palsternakka
- 1 pieni lanttu
- 4 pientä salottisipulia
- 3 isoa valkosipulinkynttä
- 600 g possunniskaa
- 100 g sieniä viipaloituna
- 1 tlk (400 g) säilykekirsikkatomaatteja
- 4 dl punaviiniä
- 4 dl + 1 dl lihalientä
- 2 rosmariinin oksaa
- 5 timjamin oksaa
- 2 laakerinlehteä
- 1 tlk (380 g) isoja valkoisia säilykepapuja
- voita ja öljyä
- suolaa ja pippuria
Kuori porkkanat, palsternakka ja lanttu. Leikkaa ne reilun suupalan kokoisiksi paloiksi. Kuori salottisipulit ja valkosipulinkynnet ja halkaise ne. Mausta kasvikset suolalla, pippurilla ja öljyllä ja lisää uunipellille. Paahda paahda kasviksia uunissa 200-asteessa, kunnes ne saavat hieman väriä.
Mausta possunniskan pinta suolalla ja pippurilla. Ruskista possu padassa käyttäen voi-öljyseosta. Lisää kasvikset, yrtit ja laakerinlehdet, viipaloidut sienet ja säilykekirsikkatomaatit pataan. Huuhdo tomaattipurkki desillä lihalientä ja kaada pataan. Lisää viimeiseksi punaviiniä ja lihalientä – molempia yhtä paljon – pataan sen verran, että lihasta jää ¼ nesteen yläpuolelle.
Hauduta pataa liedellä tai 175-asteisessa uunissa noin parisen tuntia, kunnes liha on pehmeää. Voit tarvittaessa lisätä lihalientä pataan haudutuksen aikana, jos nestettä haihtuu runsaasti.
Kun pata on melkein valmista, lisää säilykepavut joukkoon. Anna vielä hautua noin 15 minuuttia.
Viipaloi kypsä possu reiluksi viipaleiksi ja laita viipaleet takaisin padan joukkoon. Tarjoile pata juures- tai perunasoseen kanssa.
VINKKI! Reseptissä käytetään possunniskaa, mutta sen voi mainiosti korvata myös osso buccolla, palapaistilla tai vaikkapa broilerinkoivilla.
Viinisuositus: Norton Colección de los Andes Cabernet Sauvignon Malbec 2022 (11,99 €)
Erinomaisia punaviinejä etsivän kannattaa suunnata katse kohti Argentiinaa. Tämä Etelä-Amerikan viinimaa tunnetaan etenkin muhkeista malbeceistaan.
Perinteikäs viinitalo Bodega Norton on perustettu jo vuonna 1895, ja se sijaitsee Andien vuoriston juurella Mendozan maakunnassa. Seudun aurinkoiset kelit tekevät rypäleistä runsaan hedelmäisiä ja aromikkaita.
Norton Colección de los Andes Cabernet Sauvignon Malbec 2022 onkin runsaan täyteläinen ja tanniineiltaan pehmeä punaviini, josta voi erottaa muun muassa mustaherukan ja mustikan aromeja sekä paahteisuutta ja kaakaomaisuutta. Viinin rypäleistä 70 prosenttia on Cabernet Sauvignonia ja 30 prosenttia Malbecia, joka on argentiinalaisten ylpeys.
Ajan hengen mukaisesti Norton Colección de los Andes Cabernet Sauvignon Malbec 2022 on pakattu kartonkitetraan, joka on lasipulloa ekologisempi vaihtoehto. Yhden litran vetoisesta tetrasta riittää mainiosti ruoanlaittolasillinen kokille, höveli loraus padan sekaan ja lasilliset ruoan kylkeen vielä pöytäseurallekin.