Levin Hullu Poro -centerin kupeessa lepäävästä ravintola Pihvipirtistä löytää taatusti maakunnan maistuvimmat pihvit. Lue Pihvipirtin tarina ja lunasta jutun lopusta asiakasetusi!
Vuonna 2000 ovensa avannutta klassikkoravintolaa voinee pitää nykyään jo olennaisena osana Levi-kokemusta. Tällä vuosituhannella paikkansa Suomen suosituimpana talviurheilukeskuksena sementoinut Levi tarjoaa tietysti muonaa moneen makuun, mutta liharuuan ystävälle paras vaihtoehto lienee Pihvipirtin muodossa selvää pässinlihaa.
Ravintolan valttikorttina voinee maistuvan ruuan ohella pitää erityisesti sen yli kaksikymmenvuotisia perinteitä. Ravintolarakennuksen tarina ulottuu kuitenkin vielä paljon tuotakin pidemmälle. Pihvipirtin historiikki tietää kertoa, että ennen kuin komeassa hirsirakennuksessa tarjoiltiin Pohjolan parhaita pihvejä, nökötti tuo osa ravintolan tiloista vielä Ranualla, kaukana Levin kirkkaista valoista. Siellä kylän miehet olivat aikanaan kisailleet siitä, kenelle kuuluisi kunnia pitäjän komeimmasta ja suurimmasta riihestä. Voittajaksi oli lopulta selviytynyt sittemmin Pihvipirtille hirtensä tarjoillut riihi, joka on pitkässä historiassaan ehtinyt ravintolan lisäksi toimittaa myös esimerkiksi saksalaissotilaiden muonavaraston virkaa.
Kun sota-ajoista oli jo vuosikymmeniä, törmäsi tuohon riiheen työmatkallaan muuan Eero Kurkinen. Tämä vinkkasi legendaarisesta lukaalista hyvälle ystävälleen, Lapin kuningattareksikin tituleeratulle yrittäjäikoni Päivikki Palosaarelle. Palosaari mieltyi ajatukseen, ja pian Kurkisen puutavara-auto olikin kuljettanut hirret uuteen kotiinsa Hullu Poro -centeriin.
Tästä vierähti vielä parisen vuotta siihen, että Pihvipirtti pääsi palvelemaan ensimmäisiä ovistaan astelleita asiakkaita. Millenniumin ensimmäisenä ystävänpäivänä tuo lopulta kuitenkin tapahtui, ja siitä lähtien ravintolan vuodesta toiseen käytännössä samanlaisena pysynyt menu on ravinnut nälkäisiä ja janoisia ammattitaidolla ja antaumuksella.
Pihvipirtin miljöötä komistavat puolestaan nykyään entisestään maalaustaiteilija Jorma Kuulan sekä puutaiteilija Kari Kärkkäisen teokset, ja asiaankuuluvasti tulijoita on jo eteisessä tervehtimässä myös hirven pää mahtipontisine sarvineen. Uljasta ulkonäköäkin tärkeämpää osaa näyttelee kuitenkin ruoka.
Ennen pihvitarjoilua ruokailija voi nautiskella alkupalaksi maukkaan kalapöydän antimia, joiden laskeuduttua pilke silmäkulmassa palveleva henkilökunta osaa suositella sopivan pihvin – ja tietysti sen kylkeen kuuluvan viinin – vaativammallekin asiakkaalle. Pirtistä etsivä löytää niin härkä-, -poro kuin lammaspihvitkin, mutta on suositeltavaa jättää tilaa myös jälkiruokavatsaan, sillä ravintolan pannacotta vie kielen mennessään.
Pihvin lisukkeeksi on saatavilla perunaa kolmeen eri tapaan, minkä ohella lautaselta löytyy päivän kasviksia. Pihvin ja perunan kaveriksi voi halutessaan valita myös kastikkeen, joita on tarjolla niin tavallisempaan kuin erikoisempaankin makuun – oli sitten pippuri- tai kuusenkerkkäkastikkeen ystävä, ei ilman siis tarvitse jäädä. Lapsille vaihtoehtoja löytyy puolestaan niin pihvien kuin perinteisempien nakkien ja ranskalaistenkin muodossa.
Juuri nyt onkin loistava aika tutustua ravintolan makumaisemiin, sillä koodilla WINESTATE saat jokaisesta illallismenusta -20 % alennusta aina maanantaista torstaihin koko tammikuun 2022 ajan.
Klikkaa alta varaamaan pöytäsi ja lunasta oma etusi: