Karitsanlihapullat ja valkosipulilyttypotut sekä pehmeä punaviini

11.5.2022 - Reseptit|

Karitsan jauhelihasta valmistetut lihapullat maustetaan marokkolaisittain ja nautitaan BBQ-kastikkeella tuunatun tomaattisoosin kera. Kaverikseen pyörykät saavat valkosipulilla viimeistellyt lyttypotut ja lasiin kaadetaan herkullisen pehmeä australialainen punaviini.

karitsapullat ja pehmeä punaviini

Karitsan jauhelihasta valmistettu lihapullapannu voi ensisilmäyksellä näyttää perinteiseltä italialaiselta annokselta, mutta heti  ensimmäisen maistiaisen myötä käy selväksi, että inspiraatiota pyöryköihin on etsitty Välimeren toiselta puolen, Marokosta. Karitsanliha saakin kaverikseen kurkumaa ja kuminaa sekä ehkä hieman yllättäen tilliä, ja raikkaan hapokas tomaattisoosi tuunataan täyteläisemmäksi juustolla ja BBQ-kastikkeella.

Lisukkeena tarjoiltavat lyttypotut viimeistellään valkosipulilla ja parmesaanilla. Perunat voi keittää valmiiksi vaikka edeltävänä päivänä ja kypsentää rapsakoiksi juuri ennen ruokailua, sillä välin kun lihapullat hautuvat kypsiksi kastikkeessaan. Jos et ole valkosipulin ystävä, voit hyvin jättää sen pois perunoista – tai korvata vaikka chilillä.

Ateriassa on paljon makua ja hieman makeutta – aivan kuten sen kanssa nautittavassa australialaisessa shiraz-punaviinissä. Reseptistä riittää 4–6 herkuttelijalle.

Karitsalihapullat

  • 800 g karitsanjauhelihaa
  • 2 kananmunaa
  • 2 dl pankojauhoja
  • 1 rkl sipulijauhetta
  • 1 rkl kuivattua tilliä
  • 1 rkl kuminansiemeniä
  • 2 tl kurkumaa
  • 2 tl suolaa
  • 1 tl kuivattuja chilihiutaleita
  • 0,5 tl mustapippuria
  • 7 dl valmista tomaattikastiketta
  • 1 dl BBQ-kastiketta
  • 2 kpl (á 125 g) mozzarellapalloja
  • 100 g juustoraastetta
  • voita ja öljyä paistamiseen
  • tuoreita yrttejä tarjoiluun

Sekoita jauheliha, kananmunat, pankojauhot, sipulijauhe, tilli, kuminansiemenet, kurkuma, chili, suola ja pippuri kulhossa tasaiseksi massaksi. Pyörittele lihapullataikinasta golfpallon kokoisia lihapyöryköitä.

Lämmitä voita ja öljyä isolla paistinpannulla ja paista lihapullat kauttaaltaan kauniin ruskeiksi. Lisää panulle tomaatti- ja BBQ-kastike ja anna lihapullien hautua 10 minuuttia.

Revi mozzarellapallot pienemmiksi paloiksi ja lisää kastikkeeseen. Ripottele juustoraaste lihapullien ja kastikkeen päälle. Anna juustojen sulaa, koristele yrteillä (esimerkiksi lehtipersiljaa tai korianteria) ja tarjoile mäiskypottujen kanssa. Jos haluat juustoon hieman väriä, voit gratinoida lihapullapannun uunissa.

Valkosipulilyttypotut

  • 1 kg yleisperunoita
  • 6 valkosipulinkynttä
  • 2 dl raastettua parmesaania
  • 1 dl oliiviöljyä
  • 1 tl suolaa
  • 0,5 tl mustapippuria

Keitä perunat kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Kuori ja murskaa valkosipulinkynnet ja sekoita ne muiden ainesten kanssa isossa kulhossa. Kaada kypsistä perunoista vesi pois ja anna niiden jäähtyä hetken aikaa siivilässä.

Laita kiertoilmauuni lämpiämään 200-asteeseen. Jos käytät tavallista uunia, nosta lämpötila 220 asteeseen.

Sekoita perunat varovasti kulhossa muiden ainesten kanssa. Siirrä perunat puhtaalle uunipellille ja litistä ne kevyesti ison kahvimukin pohjalla. Kaavi kulhoon jäänyt parmesaani-valkosipuliseos lyttypottujen päälle. Voit halutessasi lisätä perunoiden päälle vielä lisää oliiviöljyä, raastettua parmesaania sekä suolaa ja pippuria.

Paista perunoita 25 minuuttia, kunnes lyttypotut on ovat rapeita ja kauniin ruskeita.

Viinisuositus: Grant Burge Barossa Ink Shiraz

Loistava punaviini lampaalle | 13,90€ Barossa ink

Australian Barossan laakso tunnetaan tummavärisistä ja hurmaavista Shiraz-punaviineistään, ja Grant Burge Barossa Ink Shiraz on tyypillinen alueensa edustaja. Tämän muhkean hedelmäisen, aurinkoista energiaa tulvivan punaviinin aromeista löytyy roppakaupalla tummaa kirsikkaa, lakritsia, herukkaa, minttua, eukalyptusta sekä vaniljaa.

Kun katat pöytään karitsapullia, Grant Burge Barossa Ink Shiraz sopii mainiosti niiden kaveriksi. Voit myös maustaa ruoan reilusti – ja tämä tanniineiltaan pehmoinen punaviini tykkää siitä! Aterian päätteeksi tätä shiraz’ta voi halutessaan nautiskella tumman suklaan kanssa.

Kiva kun klikkasit tänne!
Lämpimästi tervetuloa inspiroitumaan viinin ympärillä.